Honest Dip Dye

Tällä kertaa hiusmuutokseen lähti Pinja, jonka hiukset ovat varmasti paksuimmat ja pisimmät mitä olen koskaan käsitellyt. Vuosien mittaan hiuksiin on tehty lähinnä raitoja erilaisilla ruskean sävyillä. Aiemmin keväällä sävytimme hiukset hyvin kevyesti kiiltosävytteellä, jolla korostettiin hiusten omaa lämpöä. Nyt oli kuitenkin aika isomman muutoksen ja sain tehdä liukuvärjäyksen lähes koskemattomaan hiukseen.

Vaalennettu latva nosti oman ruskean sävyn ihan uuteen loistoon. Liuku pidettiin maltillisesti kasvojen alapuolella, jotta yleisilme olisi kuitenkin vielä brunetin puolella. Vanhat raidat tuovat pintaan elävyyttä ja kiharat viimeistelevät upeasti kokonaisuuden.

 photo p1_zps1dxraejt.jpg

 photo p2_zps63gnllk1.jpg

 photo p3_zpsp5bjodex.jpg

 photo p4_zpspqzc8h4s.jpg

Hair and photos by Susanna Poméll
Model: Pinja


Pinja työskentelee flow21:ssä kosmetologina ja on myös meikätytön kynsien luottotekijä. Teemme myös yhteistyötä esim. hääkeikkojen tiimoilta.

Nyt kaikilla Healthyhairin seuraajilla on mahdollista tulla tutustumaan Pinjan kauneuspalveluihin -10% edulla (ei koske kulmien ja ripsien värjäystä)! Tarjous on voimassa elokuun 2015 loppuun asti ja koskee uusia asiakkaita. Muistathan mainita "Healthyhair" varauksesi yhteydessä!

Käy tsekkaamassa Pinjan töitä Facebookissa!



- Susanna