Blonde Season is on!

Kevät on vaalennuksien kulta-aikaa. Healthyhairin kevätkausi polkaistiin käyntiin eilen Tuan kanssa! :)

Tuan hiukset olivat olleet aikoinaan tosi pitkään kokoblondit. Jossain vaiheessa oli tehnyt mieli kokeilla vähän tummempaa ilmettä ja näin hiuksiin oltiin lähdetty tekemään tummempaa tyvivärjäystä liukuvärihengessä. Kaipuu kokovaaleaan olemukseen kuitenkin kasvoi ja niimpä lähdettiin toteuttamaan tätä vaalennusprojektia.

Aiemmista vaalennuskokemuksista johtuen asiakkaalla oli tiedossa, että täydellistä vaaleaa ei välttämättä kerralla saada. Tyvi on keskivertoa tummempi ja punapigmenttiä löytyy runsaasti. Oman tyven ja vaalean latvan väliltä löytyi lisäksi "väripalkki", joka oli jäänyt liukuvärjäyksestä.

Vaalennuksen yhteydessä oli myös tarkoitus leikata reippaasti pituudesta pois, joka helpotti mun työtä huomattavasti. Vanha latva oli nimittäin aiemmin kokenut tosi rankan vaalennuksen.

Aloitin tekemällä kaksi värinpoistoa pesupaikalla. Haluan kunnioittaa hiusta ja siitä syystä lähden aina tekemään värinpoistoa pikkuhiljaa katsellen kuinka hius siihen reagoi. Välikuivauksen jälkeen todettiin, että hius on vaalentunut tosi kivasti, mutta lämpöä oli todella runsaasti - kuten oletimmekin.

Tämän jälkeen napsasin nopeasti jo muutamat sentit latvasta pois ja pääsin itse värjäysvaiheeseen. Väriksi valikoitui INOAn superkaunis helmiäistuhka, joka onkin mun tän hetken lemppareita. Pesun yhteydessä käytin hiuksissa vielä samaista sävyä DIAlightin puolelta.

Pesun jälkeen tein varsinaisen leikkauksen. Suurin osa vanhasta latvasta saatiin napsastua pois ja lopputuloksena ihanan pirtsakka long bob! :)

 photo 1897711_10202384596910814_1054871723_n_zps96e75d90.jpg

 photo 1620557_10202388987980588_674749672_n_zps10648dbd.jpg
Hair made by Susanna Poméll
Photos by Susanna Poméll
Model: Tua

Kyllä taidettiin molemmat olla todella tyytyväisiä lopputulokseen, joka on yhtenäinen ja kaunis helmiäisvaalea - sopii Tualle kuin nenä päähän! :) Pituus on hyvä ja ylettää vielä helposti ponnarille (joka oli asiakkaan toiveenakin).
Tästä on todella hyvä jatkaa!

- Susanna